sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesäpirtin saaliit


Askartelupirtin Kesäpirtistä on jo aikaa vierehtänyt, mutta koska kovin paljoa en ole tällä välin askartelun saralla saavuttanut, voinen jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäin. Nimittäin Kesäpirtillä tekemiini hankintoihin ja askarteluihin.


Vaikka olin ajatellut, etten mitään uutta tarviketta ostaisi, niin eihän niin tietenkään tapahtunut. Mukaan tarttui mm. uusi liitutaulutussi Teippitarhalta, Askartiksen alennuslaarista helmiä, kirjekuoria ja pakettikortteja (kieltäydyn kutsumasta noita tageiksi ;)), sekä itselleni uudelta tuttavuudelta, Paperilohikäärmeeltä, kuviokartonkilehtiö ja kerrassaan mahtavia Touch-tusseja. Lisäksi ostin tuollaisen puanisen muovitikun, jolla voi pyöristää paperikukkien terälehtiä ym.. Kaikkia hankintoja en näköjään muistanut kuvata, mukaan tarttui vielä teippejä sekä muutama pieni leimasinkin.


Nuo Touch-tussit ovat todella ihania, jälki on hyvin tasaista ja värivalikoima huikea. Tussissa on sekä sivellin- ja tasainen kärki.



Olin ilmoittautunut ennakkoon kaikkiin kolmeen työpajaan, ja haastetyöpajan tarvikkeista jäi yli melkoisesti, mm. vaaleanpunaiset tarrakirjaimet, kimalleliima, vaaleanpunaisia skräppipapereita ja tuo viheliäinen hattuneula, jota en osannut niin sitten millään työhöni liittää. Ilmaistakin tavaraa Kesäpirtissä sai ihan kivasti. Vaihtaripöydästä nappasin mukaani erilaisia papereita, metallitussit sekä tuollaisen sinisen kohokuviointiläpyskän.  Haastetehtävän palkintoarvonnassa onni suosi minua (harvinaista!), ja voitin Paperilohikäärmeen lahjoittaman suihkesetin.


Suihkeet ovat ilmeisesti jotain alkoholipohjaista väriä, joka on erittäin helposti värjäävää ja pysyvää. Pulloissa on pelkkä jauhe, ja siihen tulee itse sekoittaa vesi. Aion kokeilla suihkeita ainakin kankaan värjäämiseen.


Eikä siinä vielä kaikki! Kun sunnuntaina jäin vielä siivousavuksi, sai kiitokseksi kassillisen erilaisia tuotteita. En edes tiedä mihin noita kaikkia käytetään, mutta ainakin siellä oli paperiteippiä, nappeja, koristeita, pieni peltinen rasia ja ilmeisesti siirtokuvioita.

Siinä hankinnat, ostokset ja saadut kamat. Mitä sitten itse askartelin? Lähinnä kortteja.


Ylläolevassa kuvassa vasemmalla on kortti, jolla osallistuin ensimmäiseen haastetehtävään. Tehtävänanto oli hyvin lyhytsanainen: "Kesän kukkasia".


Perjantaina kokeilin myös ensi kertaa elämässäni Big Shot -stannauslaitetta, ja tein tuollaiset vaaleansinisen kiemurakortin. Haikan lavan upea järvimaisema inspiroi myös yhteen vesivärityöhön. Lauantain haastetehtävän aihe oli "Samat aineet", ja tarvikepaketti sisälsi kaikkea vaaleanpunaista. Oma työni ei ollut kovin onnistunut, se on tuo vaaleanpunainen kortti alarivissä oikealla. Lauantaina oli myös embossaus-työpaja, jossa tein tuollaiset siivet ja niille pilvipohjan. Ja tietenkin oli heti kokeiltava uusia Touch-tusseja, ja niillä syntyi tuo trooppinen tervehdys ylärivissä oikealla.


Sunnuntaina ehdittiin vielä pitää tuunauspaja, ja siellä tuunattiin muistikirja vanhoilla lehden sivuilla.


Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen Kesäpirtin antiin. Kokonainen viikonloppu pyhitettynä askartelulle on suurta luksusta jo itsessään, mutta erityisen hauskaa oli oppia työpajoissa itselleni uusia tekniikoita. Seuraavalla kerralla tiedän jo valmistautua paremmin, ja olen toivon mukaan yhtä aikaansaava kuin muutkin.

Kiitos vielä kerran järjestäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti