perjantai 24. helmikuuta 2012

Kevätkortti ompeleilla

Tänä vuonna olen huomannut itsessäni melkoisen fiksautumisen keltaiseen. On tullut hankittua mm. keltainen laukku, ja lapselle keltaiset villasukat ja huivi. Haaveilen myös kanarialinnunkeltaisesta vakosamettihameesta ja keittiöstä. Kun sitten huomasin P*skarteluhaaste #130:ssa taikasanan "keltainen", oli totta kai tartuttava haasteeseen. Mielen pohjalle oli myös jostain jäänyt kummittelemaan ompeleet kartongilla, joten niitäkin oli kokeiltava. Syntyi tällaisia keväisiä vuokkoja. Ei ehkä kaunein kortti, mutta pitäähän sitä välillä harjoitellakin. ;)


Pohjalla keltainen kartonki (Cansonia Akateemisesta? En muista enää.), johon ommeltu valkoisella puuvillalangalla. Kukat on leikattu MS Craftsin kukkaleikkurilla keltaisesta kopiopaperista, ja kukan keskelle on töpötetty valkoista maalikynällä.

p.s. "Bingorivini" oli siis keltainen - X - valkoinen, X:ksi valitsin ompeleet.

torstai 16. helmikuuta 2012

Uusia ihanuuksia Martha Stewartilta

Martha Stewartilta on julkaistu uusi toimistotarvikelinja kotiin, ja sisäinen pieni järjestysintoilijani hyppi riemusta. Tietenkään näitä ei voi tilata Eurooppaan, ja se on suuri vääryys. Mutta kukaanhan ei estä ihastelemasta, eihän? Niin fiksuja, niin nättejä, niin tyylikkäitä! Vai mitä sanotte näistä?

1) Liitutauluetiketit: etikettitarra, johon voi kirjoittaa liidulla, pyyhkiä ja kirjoittaa uudelleen; voidaan irrottaa jälkiä jättämättä


2) "Valkotauluetiketit": etikettitarra, johon voi kirjoittaa valkotaulutussilla, pyyhkiä ja kirjoittaa uudelleen; voidaan irrottaa jälkiä jättämättä ja liimata uudelleen.


3) Etiketit, jotka kestävät pakastuksen ja mikroaaltouunin, mutta irtoavat helposti, kun ne on kerran pesty astianpesukoneessa.


4) Haitarikansio, joka pysyy pystyssä itsekseen.


5) Kansioiden lisätarvikkeista löytyy jos jotakin; vetoketjullisia taskuja irtolapuille, muistilappupidikkeitä, värikoodattuja tarroja, kalenterisivuja... Näillä saisi aikaan sen täydellisen muistikirja-kalenteri-projektikansion, *huokaus*.


Tuotteita valmistaa Avery, ja myy Stapels. Toivotaan, että nämä löytäisivät tiensä joskus myös Suomen Staplesiin.

p.s. Olen muuten saanut Ameriikan tuliaisina Martha Stewartin askartelukamaa, mutta niistä sitten joskus myöhemmin lisää, kunhan saan tuliaiset käsiini.