keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukortteja

Joulukorttien tekeminen on minullekin tärkeä jokavuotinen jouluperinne. Olen tehnyt joulukortit melkein joka joulu itse viimeiset 15 vuotta. Harmi vain, etten ole älynnyt säilyttää itselläni malleja kaikilta vuosilta. Olisi hauska katsella niitä uudelleen, varsinkin kun en enää muista edes kaikkia. Tässä kuitenkin muutamia kuvia.

Pari vuotta sitten teemaväri oli ruskea. Leikkasin ruskeisiin valmiisiin korttipohjiin pyöreät aukot ja liimasin korttipohjat valkoiselle kartongille. Tein pyyhekumista kuusileimasimen, jolla leimailin kullan- ja hopeanvärisiä sekä ruskeita kuusia aukkoon. Valkoisella maalikynällä sitten tuputtelin vielä lumisadetta koko kortille.


Käytin myös leikkauksesta ylijääneet pyöreät palat korteiksi.


Lisäksi tein vielä kortteja ilman aukkoja.


Tänä vuonna oli keksittävä jokin keino ottaa meidän 1-vuotias mukaan korttitalkoisiin. Eikä tarvita kuin vesivärit ja iso paperi, niin johan alkaa syntyä hienoa väripaperia. Itse olin myös siveltimen varressa mukana. Mukaan sohittiin viivoja myös tussilla.


Alkuperäinen ideani oli tehdä lumituiskukortteja. Valmiiseen korttipohjaan sinisestä maalauksesta pyörylöitä ja päälle lumihiutaletarroja - kortit syntyivät helposti ja nopeasti (hyvin tärkeää pienen lapsen äidille).




Talkoiden loppupuolella syntyi sitten kuusenkoristekortteja, jotka näyttivät minusta paljon paremmilta. Pallojen "nauhat" ovat ääriviivatarraa. Miksi en heti keksinyt tätä? No, nyt on tyydyttävä tuohon ensimmäiseen malliin, joita on enemmän, ja pistettävä kuusenkoristeidea talteen ensi vuotta varten.



torstai 1. joulukuuta 2011

Pakettikortteja vanhoista joulukorteista

Näin joulun alla on taas aktivoiduttu täälläkin. Sopivasti P*askarteluhaasteen aiheena on tällä viikolla pakettikortti, joten sain syyn vihdoinkin kirjoittaa näistä pakettikorteista. Vanhoja saatuja joulukortteja kierrätin nimittäin pakettikorteiksi männävuonna.




Leikkasin Fiskarsin Shape Cutter -leikkurilla ja sabloonalla joulukorteista ja askartelukartongeista eri kokoisia  pyörylöitä, ja liimasin ne päällekkäin kaksipuoleisella teipillä. Sopivaan väliin lisäsin vielä kapeaa satiininauhaa lenkiksi. Punapohjaiseen korttiin leikkasin rei'ittimellä ympyrän, jonka koloihin tuikkasin pienen tipan punaista kimalleliimaa. Kortteja voi koristella myös tarroilla. 


perjantai 15. heinäkuuta 2011

Onnittelukortteja

Muutamia tekemiäni onnittelukortteja, ilman sen enempiä pohjustuksia.

Graffiti-fontin löysin mahtavasta ilmaisfontteja tarjoavasta Fonts2u.com:sta.


Tässä kortissa on käytetty Martha Stewartin kuvioleikkuria "Scallop 3 Dot". Suomessa (tietääkseni) Martha Stewartin kuvioleikkureita myy vain Klemmarikellari, sieltä tuo omanikin on hankittu.

Tähän korttiin syntyi tekstille varjostus leimaalla jokaisen kirjaimen viereen toisen kerran samalla musteella. Valkoiset pisteet on tehty maalikynällä.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Syntymäpäiväkoristeluja

Blogi on uinunut talviunta "hieman" aiottua pidempään, mutta näin kesälomalla löytyi viimein aikaa kirjoitella tännekin jotain. Tänä vuonna on tullut vietettyä jo kaksi tärkeää syntymäpäiväjuhlaa, joten ajattelin näyttää millaisia koristeluita juhliin tein. Ensimmäiset juhlat olivat talvella ja 70-vuotiaalle, jälkimmäiset huhtikuussa ja pienen tytön ihkaensimmäiset.

Sain talvella jo hankittua Martha Stewartin askarteluraamatun, joka kantaa ytimekästä nimeä "Martha Stewart's Encyclopedia of Crafts: An A-to-Z Guide with Detailed Instructions and Endless Inspiration", ja siitä sain inspiraation suuriin paperikukkiin. (Kirja on muuten upea, ja ansaitsee kyllä oman postauksensakin, kunhan vain joku päivä ehdin sellaisen laatimaan.) Talvisten juhlien teemaväreinä olivat valkoinen ja vaaleansininen,  ja IKEAsta löytyikin juuri sopivan värisiä ja halpoja lautasliinoja materiaaliksi.


Muistan tehneeni samanlaisia lautasliinakukkia ala-asteaikaan, mutta paljon pienemmässä koossa. Kukkien taittelu oli niin hauskaa, että päätin tehdä niitä tyttären 1-vuotissynttäreillekin. Kevään kunniaksi juhlien teemavärit olivat vaaleanpunainen, valkoinen ja keltainen. Värityksen inspiraationa oli muuten Annika Peppi Pitkätossusta, joka TV-sarjassa oli melkein aina puettu keltaisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmään. Tuo yhdistelmä on siis mielessäni todellinen pikkutyttöjen väritys. :)


Kukkia varten tarvitaan paperisia lautasliinoja, lankaa ja sakset. Yhteen kukkaan minä käytin neljä lautasliinaa. Liinat avataan ja pinotaan päällekäin. Liinapino taitellaan haitariksi, ja sidotaan keskeltä langalla. Sitten molemmat päät muotoillaan halutulla tavalla, esimerksiksi leikkaamalla pyöreäksi. Lopuksi liinat avataan ja kaikki paperikerrokset irrotetaan toisistaan. Liinan kerroksia erotellessa täytyy olla melko helläkätinen, sillä paperi repeilee helposti. Mitä useampaa liinaa yhteen kukkaan käyttää, sen tuuheampia ja pyöreämpiä kukkia saa. Minun kukkani olivat puolipallon muotoisia. Kuvalliset ohjeet löytyvät englanniksi Martha Stewartin sivuilta.


Tein myös juhliin paperisen viiriköynnöksen, johon alunperin piti kirjoittaa onnentoivotus, mutta se jäi tekemättä kiireessä. Ihan kiva lopputulos tuli ilmankin. Tein viirit värillisestä kopiopaperista, koristeeksi tuli paperikukkia. Viirit roikkuivat kattoon teipatusta pakettinauhasta,  ilman liimoja tms. kiinnitysaineita.