sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulukalentereita

Vaikka joulukuu onkin jo ehtinyt alkaa, haluan esitellä muutaman askartelemani joulukalenterin. Pidän eniten kestokalentereista, siis sellaisista täytettävistä malleista, joita voi käyttää vuodesta toiseen.

Superhelppo tähtikalenteri



Kalenterin pohjana on Suomalaisesta Kirjakaupasta löytynyt tähtikalenterisetti, joka sisälsi 24 pahvista pikkurasiaa. Rasioiden kannet päällystin kaikenlaisella kultaisella: paperilla, hileillä, kiiltoliimalla, ääriviivatarroilla, lautasliinatekniikalla, spraymaalilla... Numerot ovat myös ääriviivatarroja. Koristelin rasioita vielä niinikään ääriviivatarroilla, valkoisella maalitussilla ja paljeteilla.

Tulitikkuaskikalenteri

Tähän kalenteriin käytin askarteluun tarkoitettuja "tikkuaskeja" Sinellistä. Päällystin askit skräppi- ja muilla papereilla, ja liimasin päälle numerotarrat.



Leikkasin paperit sopivan kokoisiksi paperileikkurilla ja kiinnitin ne sitten ohuella kaksipuoleisella teipillä. Paperia oli hieman niukasti, joten jätin osan askin takaosasta päällystämättä.


Päälle liimasin numerot valkoisilla ääriviivatarroilla. Lisäksi koristelin askeja mm. silkkinauhoilla, ääriviivatarroilla ja kimalleliimalla.


Lopuksi niittasin askin kuoret silkkinauhoihin, jotka sitten ripustin roikkumaan henkariin. Tämä kalenteri on itse asiassa vielä vähän työn alla, sillä nauhojen päihin on vielä lisättävä jonkinlaiset painot, että askit pysyisivät nätisti suorassa. Henkariakin on koristeltava lisää, joten kuvaa lopullisesta tuotteesta ei tähän nyt valitettavasti tule.

Ai niin! Kalenterin täyttäminenhän on sitten vielä ihan oma hommansa ja tärkeä päätös. :) Tuleeko karkkia, pieniä viestilappusia rakkaalle, arvoituksia, jotka johtavat herkkujen äärelle, reseptejä, pikkutavaroita, koruja, rahaa... Vaihtoehtoja on paljon, melkeinpä liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti